Olemme saaneet kyselyitä halliremontin tilasta ja ehkäpä tänään 8.11.2021 uskallan vihdoin todeta, että halli on niin valmis, kuin tällainen halli valmistuessaan on. Tarkoitan tällä sitä, että yhä meillä riittää talotekniikan kanssa tekemistä, ovet ovat vieläkin rempallaan (joskin takuukorjausaika on vihdoin ja viimein saatu sovittua), CAT-piuhaa pääsee vielä erinäisiä vetoja vetämään ja kytkemään sekä keväällä voisi vielä maalisutiinkin tarttua. Mutta oli miten oli, niin kyllä tätä uskaltaa valmiiksi sanoa!
Tämä kuva on napattu räystäiden aluslautojen maalauksen aikaan syys-lokakuun vaiheessa. Aluslaudat saatiin lokakuun mittaan paikoilleen, mutta ilmankosteuden ollessa reipas päädyttiin viimeinen maalikerros vetämään vasta kevätauringon jo lämmittäessä, talvehtimaan aluset ja toisen päädyn voi hyvin päästää kahden maalikerroksen suojaamana. Kuvassa olevia puisia varastolaatikoita halli tulee näkemään jatkossakin, muu rekvisiitta siirtyy vielä toisaalle.
Tässä puolestaan näkyy ykkös- ja kakkoshallien välinen ovi ja kakkoshallin ovi. Sellaiset miltei jo kuuluisat ovet, joskin toinen näistä on sentään suht koht säädöissään. Hallin isoin työalue on lämmitystehokkuuden takia varustettu vain pienellä käyntiovella suoraan ulkoilmaan, saapuva ja lähteä tavara kulkee kakkoshallin kautta, jossa pidettäneen matalaa ylläpitolämpöä.
Pakkausrouhetta on ehtinyt tulla taas kuorma-autollinen, osa siitä piti väliaikaisesti nostella ykköshalliin. Näihin tiloihin kasataan lähiviikkoina uudet purku-, lajittelu- ja käsittelytilat kierrätystuotteille. Pääpaino on kannettavissa ja pöytäkoneissa, mutta kyllähän meillä hoidetaan kaikki tietokoneeseen liitettävätkin laitteet joko uusiokäyttöön tai raaka-aineiksi. Miltei 100% keräämistämme tuotteista saadaan hyödynnettyä.
Jo viime vuoden puolella hankittu Jungheinrich-trukki on viimein pääsemässä varsinaisiin töihinsä, kun lavojen hyllytys ja siirto pääsee pian käyntiin. Alkuvaiheessa lavapaikkoja tulee olemaan reilut 140 kappaletta. Hallihan on matala, se rajaa lavamäärää, mutta toisaalta 140 lavallista käsiteltävää tietokonetavaraa tarkoittaa varsin suuria yksikkömääriä – ei sitä varastoon niin paljoa kannata kerätäkään. Jonkin verran toki tilaa on tehtävissä lisää, mikäli hetkittäin tarvetta ilmenee.
Loppuun klassinen ennen ja jälkeen -kuvapari. Voisihan tuosta sanoa, että jossain määrin ulkomuoto on reilussa puolessa vuodessa muuttunut! Toki suurin etu käytön kannalta on sisätilojen suunnittelu kokonaan uusiksi, jolloin pääsemme tekemään kierrätystöitä alusta asti sitä varten tarkoitetuissa tiloissa.
Remontin osalta blogi (toivottavasti) jatkossa hiljenee, kun pääsemme keskittymään enemmän omiin osaamisalueisiimme. Tässä projektissa oltiin usein oman osaamiseni äärirajoilla ja ylikin, mutta onneksi oma roolini olikin enemmän sivustaihmettelyn tasolla. Toki piirustuslaatikossani on olemassa jonkinlainen kuva, jossa päästäisiin perustuksiakin tekemään, mutta ainakin ensi vuodelle rakentamiskalenteri voisi olla hyvin maltillinen.
Kiitos kaikille projektiin osallistuneille ja seuraajille!
Seppo